Eilen aamulla kummastelin Ponytalesin pompsahtanutta kävijämäärää ja selvisihän se syykin sitten. Ihana Ida365 oli postauksessaan kehunut mallistoani ja julkaissut sen Nina'sin kenkäkisaan laittamani kuvan. Idan vinkistä innostuneena myös Pupulandian Jenni omisti kokonaisen postauksen Bring Back My Pony To Me -mallistolleni. Kyllähän siinä meinasi mennä aamupalat väärään kurkkuun kun kaverini linkitti nämä minulle facebookissa ja kysäisi, olinko jo huomannut ne...
Kaikki varmasti tietävätkin, että nuo molemmat blogit toimivat Indiedaysin alla ja kuuluvat Suomen suosituimpien blogien joukkoon. Olen seurannut kumpaakin jo jonkin aikaa ja siksi olikin superhämmentävää nähdä, kuinka yhtäkkiä etusivulla komeilivat minun tekemäni kengät!
Olen kovin otettu saamastani huomiosta ja mukavista kommenteista. Muutenkin mun kenkärintamalla tapahtuu nyt kaikenlaista jännää. Kerron ehkä myöhemmin enemmän, vielä en viitsi hehkuttaa kun mikään ei kuitenkaan ole varmaa. Mutta sanotaan nyt kuitenkin näin, että on paljon hauskempaa palata Suomeen (ja Hämeenlinnaan...) jos siellä on jotain mielenkiintoista tekemistä!
Myös luokkakaverillani Laura Huhdalla pyyhkii hyvin. Eilen illalla hän meni ja voitti sisarensa Saara Huhdan kanssa NRJ Fashion Awardsin työllään 'Ballet in the spotlight'!!! Hyvä tytöt! Voittivatpa ilmeisesti myös NRJ kuuntelijoiden palkinnon! Olen niin harmissani etten päässyt mukaan kannustamaan ja tietty juhlahumuun...
Myös kakkospalkinto meni meidän kouluun, sen nappasi Sari Lahtinen työllään 'Captived Creations in the spotlight'.
Noi nahkabyysat näytti muuten mahtavilta, näin niistä kuvan Papupata-blogissa, ja siellä on kuvia muistakin kilpailutöistä. (Aina vaan harmittaa etten päässyt paikalle...) Onnea vielä kerran tytöt, WELL DONE!


Oi mahtavaa Maria! Tällai “mainos” on kyllä melkoisen korvaamatonta! Vaude :)!! Ja teidänpä koulusta tulee näemmä melkoisen taitavaa väkeä muutenkin. Wau wau wau. Ja alahan supatella mulle sun kenkäjuttujas ;)
VastaaPoistaTietysti se on mukavaa että saa näkyvyyttä :)
VastaaPoistaJa meidän koulussa on nyt viime aikoina kyllä tuntunut olevan todella taidokasta porukkaa! Kenkäjutuista voin nyt jo supatella sen verran että yks asia ainakin meni jo puihin. Aina ei voi voittaa! :/ Mutta ehkäpä jotain parempaa on tulossa tilalle?
Vaaaaude, GO MAANA!! :)
VastaaPoista♥!!
VastaaPoista